Tässä kirjoitusten sarjassa tarkastellaan, millaiseen suuntaan meditaation harjoittaminen ja dharma saattavat olla menossa länsimaissa tulevaisuudessa. Käytän tästä nimitystä metadharma, jota on käytetty muun muassa Vince Hornin ja Michael Taftin kaksiosaisessa yhteispodcastissa (osa 1 ja osa 2). Aluksi pyrin avaamaan itse käsitettä ja sen suhdetta nyky-dharmaan tai pikemminkin nyky-dharmoihin. Myöhemmissä kirjoituksissa pääsemme käsittelemään tarkemmin sitä, mitä metadharma voisi käytännössä tarkoittaa ja millaisia etuja ja uusia haasteita se toisi tullessaan.
Yksinkertaistettu versio siitä, mitä metadharma tarkoittaa, on ajatella sitä seuraavana vaiheena dharman historiallisessa kehityskulussa. On huomioitava, että kaikki nämä vaiheet ovat edelleen olemassa nykypäivässä eli ne eivät ole tarkkarajaisia ajallisia vaiheita. Kehitysvaiheet tarkoittavat ainoastaan sitä, että myöhemmät vaiheet edellyttävät aiempien vaiheiden olemassaoloa. Tässä ajatusmallissa länsimaissa metadharmaa edeltää perinteinen, moderni ja postmoderni dharma.
Perinteisessä dharmassa idästä tulleet traditionaaliset buddhalaiset opetukset, harjoitukset ja tavat on pyritty omaksumaan sellaisenaan ilman pyrkimystä integroimaan niitä länsimaiseen kulttuuriin. Toisin sanoen dharman ajatellaan olevan asia, joka ajaa ohi esimerkiksi länsimaisesta tieteestä, terapiamuodoista ja elämäntavasta. Ainakin jotkin tiibetiläisen ja zen-buddhalaisuuden muodot lukeutuvat nähdäkseni tähän kategoriaan. On kuitenkin epäselvää, kuinka paljon ”puhdasta” perinteistä dharmaa länsimaissa on. Siirtyminen kulttuurista toiseen muuttaa aina merkitysjärjestelmiä; ajattelen perinteistä dharmaa enemmänkin asenteena, jossa pyrkimyksenä on pitäytyä ”alkuperäisessä”.
Seuraava vaihe on moderni dharma, jonka päätavoitteena on nimenomaan länsimaisen tieteen ja maailmankuvan yhdistäminen dharmaan. Tämä vaihe näkyy erilaisina tieteeseen nojaavina meditaatiojärjestelminä ja länsimaisen filosofisen ajattelun ja luonnontieteellisen tiedon yhdistämisenä buddhalaisiin oppeihin. Muun muassa Insight-perinne, kaupallinen mindfulness ja sekulaari buddhalaisuus lukeutuvat tulkintani mukaan tähän moderniin vaiheeseen. On myös huomattava, että osa modernisaatiosta on tapahtunut jo idässä imperialismin aikana ennen buddhalaisuuden siirtymistä länteen.
Modernia seuraa postmoderni dharma, jonka keskeinen sisältö on kritisoida ja dekonstruoida modernin dharman oppeja ja löytää niistä ongelmia. Postmoderni dharma ottaa tarkasteluun erilaisten valtasuhteiden, vääristymien ja epäjatkuvuuskohtien nostamisen esiin. Esimerkkejä postmodernista vaiheesta ovat muun muassa kaupallisen mindfulnessin kritiikki, osallistuva buddhalaisuus ja kiinnostavana yksittäistapauksena Speculative Non-Buddhism -ryhmän alkuperäinen kritiikki. Haasteellista postmodernissa dharmassa on se, että koska sen ytimeen kuuluu pilkkoa oma moderni perustansa palasiksi, postmoderni harjoittaminen on kohtuullisen haasteellista ja tämä onkin yksi keskeisimmistä syistä, miksi saattaisimme tarvita uuden suunnan.
Metadharma on siis postmodernin dharman mahdollinen seuraaja. Tällä vaiheiden jatkumolla metadharma tarkoittaa sellaista tapaa harjoittaa, joka pyrkii omaksumaan kaikki aiemmat vaiheet ja kunnioittamaan niiden antamia hyötyjä ja näkökulmia tasapuolisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että metadharman harjoittaja kykenee heilahtelemaan aiempien vaiheiden välillä esimerkiksi kykenemällä tekemään vilpittömästi perinteisiä harjoituksia, ottamalla tasavertaisesti huomioon perinteiset ja modernit uskomukset ja luomalla ironisen ja kriittisen katseen omaan harjoitukseensa. Metadharma pyrkii ymmärtämään kaikkea sen omilla ehdoilla ilman ennakkoon valittua tiedon ja todellisuuden perustaa. Tämän lisäksi metadharma pyrkii vielä ottamaan vaikutteita kaikesta muustakin: muista uskonnoista, eri tieteenaloista, taiteesta, viihteestä ja historiasta.
Metadharma pyrkii siis tasavertaisuuteen, joka on aiemmille dharma-versioille vieras: aiemmat vaiheet ovat aina perustuneet jonkinlaiselle epätasa-arvoiselle näkökulmalle. Perinteinen dharma on yksinkertaisesti totta verrattuna muihin tiedon lajeihin, esimerkiksi tieteeseen. Moderni dharma pyrkii sulauttamaan kaiken muun, esimerkiksi länsimaisen tieteen, itseensä. Postmoderni dharma taas asettaa kriittisen katseen ja sen tuottaman näkökulman harjoittamisen perustaksi, jolloin perinteisen ja modernin dharma näkökulmat eivät enää ole valideja. Metadharman harjoittaja voi ottaa kaikkien vaiheiden positiot ja heilahdella niiden välillä ilman, että niiden keskinäinen ristiriitaisuus on ongelma. Ristiriitaisuus nähdään metapositiossa pikemminkin vahvuutena, joka saattaa vahvistaa harjoitusta pragmaattisesta näkökulmasta. Tämä toki vaatii itse harjoittajalta erityisiä ominaisuuksia, joihin pääsemme tutustumaan seuraavassa kirjoitussarjan osassa.