Keskustelin tuoreeltaan erään The Mind Illuminatedia seuraavan harjoittajan kanssa hänen harjoituksensa edistymisestä. Hänen huomionsa vakaus oli puolen vuoden aktiivisen harjoituksen seurauksena kehittynyt tasaisesti ja lupaavasti, mutta hänen harjoituksessaan oli yksi hänelle epämieluisa seikka: meditointi ei ollut hänelle miellyttävää eikä erityisen kiinnostavaa, ja hän joutui joka kerta vääntäytymään puhtaasta velvollisuudentunnosta tyynylle.
Hänen asenteensa harjoitukseensa oli monellakin tapaa aika kova, turhan vaativa ja liioitellun kirjaimellinen suhteessa TMI:n ohjeisiin. Orjapiiskurimainen asenne omaa mieltä kohtaan ei koskaan vie kovin pitkälle, sillä se edustaa korkeintaankin eräänlaista mielensisäistä enemmistön tyranniaa, ja perustuu olennaisesti sisäiselle konfliktille. Liian tiukka ja kurinalainen, armoton lähestymistapa ei edesauta mielen yhdentymistä, joka muodostaa samathan kehityksen selkärangan.
Yleinen asennemuutos oli siis harjoittajalle paikallaan, ja ensisijainen käytännön ehdotukseni hänelle harjoituksensa suhteen olikin nopeasti selvä. Mielestäni hänen ensisijainen huolenaiheensa oli aivan oikeilla jäljillä: hänen olisi hyvä tuoda harjoitukseensa mukaan enemmän nautinnollisuutta ja pyrkiä kultivoimaan harjoituksen miellyttävyyttä. Miellyttävyys purkaa mielen eri osien vastarintaa meditaatiota kohtaan ja edesauttaa tällä tavoin suoraan mielen yhdentymistä ja sitä kautta huomionkin vakautta. Ottaen huomioon hänen harjoituksensa tason (noin tasoa viisi TMI:n järjestelmässä, eli suhteellisen vakaa, mutta säännöllisesti hienovaraisille häiriötekijöille altis mieli) koin parhaaksi ehdottaa hänelle metta-harjoituksen, eli rakastavan ystävällisyyden, vakiinnuttammista osaksi hänen meditointirutiiniaan.
Neljä tapaa integroida metta osaksi harjoitusta
Kenen tahansa harjoittajan, jonka harjoituksesta puuttuu nautinto ja miellyttävyys, ja joka ei koe löytävänsä itsestään autenttista vetoa harjoitukseen vaan painii merkittävästi velvollisuudentunnon kanssa, tulisi kokeilla ottaa metta osaksi meditaatiotaan. En tässä kirjoituksessa anna varsinaisia ohjeita itse metta-harjoituksen tekemiseen, vaan keskityn enemmänkin erilaisiin tapoihin integroida metta luontevaksi osaksi päivittäistä meditaatiorutiinia. Mettan voi sisällyttää harjoitukseensa ainakin seuraavalla neljällä tavalla.
Ensimmäinen tapa on omistaa lyhyt, noin 5 – 10 minuutin pätkä päivän pääharjoituksen alusta mettan tekemiselle. Tätä voi sitten seurata meditoijan pääharjoitus, oli se sitten jokin insight-harjoite tai keskittymismeditaatio. Toimiessaan tällainen rutiini voi olla erittäin hyväksi myös mettaa seuraavalle harjoitukselle, sillä harjoitukseen tuodaan tällöin jo heti alkuun oiva annos tehokkaasti motivoivaa ja mieltä hiljentävää nautinnollisuutta. Mettaa aikaisemmin harjoittamattomille tai mettaan liittyviä emootioita hankalasti tavoittaville harjoittajille tämä ei kuitenkaan välttämättä ole tarpeeksi, sillä harjoitus aloitetaan usein verrattain levottomalla ja kärsimättömällä mielellä, joka ei ole paras väline uuden tekniikan opetteluun ja uudenlaisen meditaatio-objektin löytämiseen.
Toinen tapa on tehdä mettaa päivän pääharjoituksen lopuksi. Laita ajastimestasi kello soimaan noin 5 – 10 minuuttia ennen istunnon loppua ja siirry tekemään mettaa. Jos sinulla on vaikeuksia saada yhteyttä mettan nautinnolliseen puoleen ja mettaan emootiona, tämä tapa voi olla hyvinkin tehokkaaksi avuksi. Oli pääharjoituksesi sitten jokin insight-harjoite tai keskittymismeditaatio, on se ja ihan vaan paikoillaan istuminen todennäköisesti rauhoittanut mieltäsi jo merkittävästi. Tämä mielenrauha luo tilaa mettalle kehittyä rauhassa, ja saavuttamasi keskittymistaso auttaa löytämään ja pitämään huomion riittävän vakaasti mettassa objektina. Löysin itse mettan tällaista rutiinia seuraamalla, ja teen yhä mettaa ja muita brahmavihara-harjoituksia joka meditaation lopuksi.
Kolmas tapa harjoittaa mettaa on tehdä päivän pääharjoituksen lisäksi toinen, lyhyempi harjoitus, joka on omistettu täysin mettalle. 15 – 20 minuuttia on etenkin aluksi oivallinen aika tällaiselle toiselle istunnolle – liian pitkä istunto voi aiheuttaa mielessä vastustusta. Rentoutunut ja iloinen mieli on erittäin suotuisa mettan kehittämiselle.
Neljäs tapa on tehdä mettasta pääharjoituksesi joksikin aikaa, kuten esimerkiksi TWIM-tyylin meditaatiossa ja vastaavissa harjoitteissa. Metta on oikein oivallinen keskittymismeditaation kohde ja voi tarjota vakautuessaan myös monia mahdollisuuksia oivalluksille. Voit vaihtaa harjoituksesi mettaan vaikka parin viikon ajaksi, ja kun olet saanut kunnon yhteyden mettaan emootiona ja meditaatio-objektina, voit palata tekemään mettaa istuntojesi alussa tai lopussa.
Metta on harjoitus, jonka miellyttävyys ja mielekkyys kasvavat häkellyttävästi ja hyvinkin nopeasti sen jälkeen, kun harjoittaja saa yhteyden mettaan emotionaalisena ja ruumiillistuneena tilana. Mettan suoma nautinto on pitkälti puhtain mahdollinen: harjoittaja on onnellinen yksinkertaisesti koska välittää toisista ja toivoo heille hyvää. Mettan vaikutukset levittäytyvät pikku hiljaa muuhunkin elämään ja siitä tulee vaivatonta ja nopeaa tehdä esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa, kävellessä tai muuten ihmisiä tavatessa. Myötätunnosta tulee myös enemmän ja enemmän mielen tavanomainen tapa suhtautua toisiin. Mettaa ei voi kuin suositella lämpimästi.
Muut brahmaviharat ja kiitollisuus
Kun mettan generointi alkaa tuntumaan luontevalta ja suhteellisen helpolta – tai vaihtoehtoisesti jos siitä ei tunnu tulevan harjoittelusta huolimatta oikein mitään – suosittelen kokeilemaan myös muita brahmaviharoita. Näistä mudita, eli sympaattinen ilo tai myötäilo, sekä karuna, eli myötätunto toisten kärsimyksen edessä, ovat melko helppoja meditaatio-objekteja. Muditan pääasiallinen tunne on riemu siitä, että toiset menestyvät, voivat hyvin ja ovat iloisia, ja sitä tehdään pitkälti samoin kuin mettaa, mutta keskittyen juuri toisten iloon ja toiveeseen ilon jatkuvuudesta. Karunan pääasiallinen tunne on toive siitä, että toisten kärsimys lakkaisi, keskittyen toisten suruun ja tuskaan. Metta, mudita ja karuna tuntuvat erilaisilta, mutta ovat eräässä mielessä vain variaatioita samankaltaisesta harjoituksesta – kokemukseni mukaan kahta jälkimmäistä ei ole hankala löytää ominkaan neuvoin jos metta-harjoitus on tullut jo tutuksi. Brahmaviharoista neljäs, upekkha, eli mielen tasaisuus, on myös tehokas meditaatio-objekti, mutta oman kokemukseni mukaan hienovaraisempi kuin muut kolme brahmaviharaa, ja täten myös hieman haastavampi. Se soveltuu kuitenkin mainiosti edeltämään esimerkiksi pysymättömyyteen tai itsettömyyteen orientoituneita insight-harjoitteita.
Toinen suosittelemani harjoitus, joka sopii luontevasti etenkin istuntojen päätteeksi, on kiitollisuusharjoitus. Kiitollisuus käyttäytyy kohteena liki identtisesti brahmaviharoiden kanssa ja laskenkin sen usein periaatteessa niihin kuuluvaksi, vaikka se ei perinteiseen nelikkoon sisällykään. Kiitollisuuden generointi, kuten muutkin yllä esitellyt harjoitukset, perustuu sallivaan mutta vakaaseen aikomukseen kokea objektina olevaa emootiota, tässä tapauksessa kiitollisuutta. Kiitollisuuden kohteina voivat olla esimerkiksi oma harjoitus hedelmineen (siinä tapauksessa jos se aidosti tuntuu tuovan sinulle jotain arvokasta tai miellyttävää), omat ystävät ja rakkaat ja heidän suomansa huomio ja välittäminen, oma elämä monivaiheisine kokemuksineen, ja harjoituksen syvetessä jopa omat haasteet ja elämän vaikeudet, jotka kuitenkin muodostavat välttämättömän osan elämän kaunista kokonaisuutta.
Niin metta kuin muutkin brahmaviharat tarjoavat pääsyn käytännössä äärettömään nautinnon ja ilon lähteeseen, joka on puhdas kuin puhtaimman vuoristopuron vesi. Kukin brahmaviharoista, kuin myös kiitollisuus, pohjautuu välittämiseen ja elämän ja toisten arvostamiseen. On suunnattoman arvokasta, että voimme harjoittelemalla kehittää ja kultivoida pääsyämme näihin tiloihin, ja niiden suomaan onneen.