Suurin osa tälläkin hetkellä olemassa olevista harjoitussuuntauksista rakentaa kokonaismallia, joka pyrkii sisäiseen ristiriidattomuuteen (so. moderni dharma). Tämä johtaa siihen, että jotkin asiat ovat “oikein” tai “väärin” tai vähintäänkin “parempia” ja “huonompia”. Metadharman harjoittaja pyrkii ylittämään tällaisen kategorisoinnin. Metadharman näkökulmasta voi ajatella, että jos harjoittaja ei ole täydellisesti sitoutunut yhteen ristiriidattomaan kaiken selittävään malliin, hänellä on enemmän liikkumavaraa olla utelias ja siten paremmat mahdollisuudet oppia. On kuitenkin huomattava, että metadharma ei periaatteessa sulje pois sitä mahdollisuutta, että harjoittaja etenee harjoituksessaan liikkumatta valitsemansa selitysmallin ulkopuolelle. Tämä on kuitenkin metadharman näkökulmasta erikoistapaus, ei perustila.
Mikäli harjoittaja päättää pyrkiä metadharman kaltaiseen asenteeseen, seuraavat edut saattavat nousta esiin.
- Tekemällä ja testaamalla eri järjestelmiä on mahdollista hahmottaa, mitä asioita eri tyylisuuntien harjoitukset ja näkemykset painottavat. Jos jossain suuntauksessa harjoittaminen aloitetaan esimerkiksi vahvasta keskittymisestä tai avarasta tietoisuudesta, se todennäköisesti näkyy myös suuntauksen arvostuksissa ja siinä, millainen kokemus tai mielentila koetaan hyödylliseksi ja millainen haitalliseksi. Metadharma-asenteella on mahdollista oppia eri suuntauksien eroista ja yhtäläisyyksistä ja hahmottaa eräänlaista karttojen karttaa, jonka avulla eri järjestelmät asettuvat monimutkaiseksi etenemissuuntien kudelmaksi, joka itsessään on vähemmän arvottava.
- Painotusten huomaamisen lisäksi eri järjestelmien välillä liikkuminen tekee mahdolliseksi havaita yksittäisen järjestelmän sokeita pisteitä. En tarkoita, että harjoittajan kannattaisi alati vaihtaa harjoitustaan vaan sitä, että harjoitettuaan jotain tiettyä suuntausta joitakin kuukausia tai vuosia, on mahdollista testata jotain toista suuntausta jonkin aikaa. Tämän siirtymän jälkeen ymmärrys aiemmasta lähestymistavasta jatkaa kasvuaan, koska uuden systeemin painotukset kertovat vääjäämättömästi siitä, mitä aiempi suuntaus ei kykene käsittelemään. Puutteiden näkeminen on huomattavasti haasteellisempaa sisältä käsin, ja kaikki järjestelmät ja mallit ovat aina puutteellisia.
- Metadharman kautta eri suuntausten totuudet asettuvat omilla tavoillaan arvokkaiksi. Tämä tasa-arvoistuminen voi tapahtua myös dharman ja muiden tiedon lajien kuten tieteen ja taiteen välillä. Tasa-arvoistuminen parantaa ymmärrystä siitä, kuinka tietoisesti tai tiedostamatta valittu näkökulma määrittelee, mitä on mahdollista ymmärtää, nähdä ja kokea. Tämän kautta mikä tahansa totuus muuttuu konventionaaliseksi, joka vie lähemmäs totaalisen tyhjyyden ymmärtämistä, joten se ei edes ole ristiriidassa dharman alkuperäisen tavoitteen kanssa.
- Metadharma-asenne johtaa erilaisia oppirajoja ylittävään sosiaaliseen rakenteeseen, jossa harjoittaja ei ole loppuun asti kuuliainen millekään suuntaukselle. Tämä vähentää hierarkiaan nojaavien järjestelmien ja opettajien valtaa ja heikentää kulttimaisen toiminnan riskejä. Metadharma on dharmista triangulaatiota, jossa harjoitusta ja lähestymistapojen totuuksia lähestytään aina useasta suunnasta – myös postmordernista rakenteiden näkökulmasta. Näin toimiessa on mahdollista omaksua sekä-että-asenne joko-tai-asenteen sijasta. Näin yksittäisen kehitysvaiheen tai suuntauksen väitteet voidaan omaksua sekä “tosina” että “värittyneinä näkökulmina”; tämä vähentää sosiaalisen haavoittuvuuden riskiä, koska kehitysvaiheita ja suuntauksia arvioidaan koko ajan myös laajemmassa perspektiivissä. Näin metadharma voisi johtaa moniuloitteiseen dialogiin, moninapaiseen asiantuntijarakenteeseen ja oman harjoituksen aitoon omistamiseen.