Nautintoa ei tule pelätä: Jhana ja elämän monet ilot

”Ilman tarkkanäköisyyttä ei ole jhanaa
eikä ilman jhanaa tarkkanäköisyyttä.
Mutta hän, jolla on molemmat hyveet,
hän on vapautumisen äärellä.”

Buddha, Dhammapada luku 25: Bhikkhuvagga

Törmään aina välillä keskustelussa toisten meditoijien kanssa kysymykseen siitä, onko meditaatiossa ja etenkin niin sanotuissa jhana-tiloissa, hyvin nautinnollisen, syvän ja kokonaisvaltaisen keskittymisen tiloissa, löydettävä ilo jollakin tavalla vaarallista tai haitallista, tai mahdollisesti vain turhaa ja häiritsevää. Etenkin Mahasi-tyylin insight-harjoittajilla on usein tyylisuunnan perustajalta Mahasi Sayadaw’lta periytynyt käsitys siitä, että jhanat ovat tarpeettomia, koukuttavia, sekä harjoituksellisesti pelkkiä umpikujia. Kritiikissä on tietty järkensä taustalla: meditaatiossa on mahdollista päätyä sellaisiin syviin keskittymistiloihin, joissa myös mieltä tarkkaileva ääreistietoisuus luhistuu ja mieli vaipuu eräänlaiseen nautinnolliseen horrokseen, jossa ei ole sumuisuutensa vuoksi juurikaan potentiaalia merkittäville oivalluksille. Jhanassa ei ole kuitenkaan alun perin ollut kyse tällaisesta turtumuksesta. Jhanassa ei ole myöskään mitään pelättävää.

Eräs keskustelukumppanini esitti tuoreeltaan huolen siitä, että jhana-tilojen suurenmoinen nautinnollisuus voisi nakertaa nautintoa muusta elämästä ja tehdä elämän pienistä iloista merkityksettömiä. Hän viittasi Ajahn Brahmavamson erinomaisen Mindfulness, Bliss and Beyond -manuaalin sanoihin siitä, kuinka jhanan euforia saa maallisemmat nautinnot kalpenemaan ja paljastaa useimmat ilon lähteemme loppupeleissä kärsimyksellisiksi. Keskustelukumppaniani pelotti ymmärrettävästi hänen rakkaiden harrastustensa ja hänen elämänsä kauneuden puolesta – eihän kukaan toivo itselleen tärkeiden asioiden menettävän hohtoaan. Tiesin heti omasta kokemuksestani, että vaikutus on pikemminkin päinvastainen: jhana-tilat itse asiassa tukevat ja vahvistavat elämän muita iloja ja niiden nautinnollisuutta. Tämä vaikutus ilmenee ainakin kahdella eri tavalla. Ennen kuin etenen käsittelemään näitä, on kuitenkin syytä käydä läpi lyhyesti, mitä jhanalla oikein tarkoitetaan.

Mikä jhana on?

Jhana on samadhin eli keskittymisen muoto, jonka piirteitä ovat vaivattomuus, virtaavuus, ja mielen liki täydellinen uppoutuminen meditaatio-objektiin. Jhana on meditaatiossa esiintyvä flow-tila. Jhana yhdistetään perinteisesti appana-samadhin käsitteeseen, jonka voisi kääntää suoraan ’kiinnittyneeksi keskittymiseksi’: meditoijan huomio on kiinnittynyt kohteeseen, eikä harhaile siitä enää pois vaan päinvastoin syventyy siihen yhä täydellisemmin ja täydellisemmin. Syventyvässä jhanassa tietoisuuden kentästä katoavat ensin ajatukset ja todella syvässä jhanassa myös kaikki aistihavainnot, mutta mieli pysyy yhä tarkkaavaisena omille liikkeilleen. Kuten yllä jo totesin, jhana ei ole sumea tai horroksinen tila, vaan mielen valppaan rauhoittumisen ja irti päästämisen tila. Jhanaa ei voi harjoittaa pakottamalla, vaan sen avaimena on tekemättömyys, pelkkä läsnäolo objektin kanssa sitä muuttamatta. Jhanaan ei voi edetä väkivalloin takertumalla, vaan siihen tulee lipua virran vietävänä, vain hienovaraisesti mieltä ohjaten.

Jhanan objektina voi periaattessa toimia mikä tahansa ilmiö – mihin tahansa voi syventyä siinä määrin, että tuloksena syntyy jhana-tila. Jotkin objektit ovat kuitenkin otollisempia tällaiselle harjoitukselle. Esimerkiksi nautinnolliset tunnetilat ja tuntemukset, hengitys, ja syvissä keskittymistiloissa ilmenevät valoilmiöt ovat perinteisiä objekteja jhanaan pääsemiselle. Jhana-harjoitus jaetaankin eri tyylisuuntiin ensisijaisesti käytetyn objektin perusteella, ja eri opettajat opettavat jhanoja eri objektia käyttäen. Kaikkia tyylisuuntia yhdistää kuitenkin jhanan nautinnollisuus, rauhallisuus ja syvä tyydyttävyys.

Jhanat periytyvät alun perin jo Buddhalta, ja niillä on erittäin merkittävä rooli buddhalaisuuden vanhimmassa kirjoituskokoelmassa Paali-kaanonissa. Buddha korostaa itse asiassa usein kuinka olennainen tai jopa välttämätön jhana-harjoitus on viisauden syventymiselle ja kärsimyksestä vapautumiselle. Esimerkkejä jhanan kuvauksesta Kaanonissa voi löytää täältä.

Jhanan perusajatus on nyt toivottavasti lukijalle jossain määrin selvä, ja palaan kirjoituksen pääaiheeseen: kahteen tapaan, joilla jhana edistää nautintoa muussakin elämässä.

Jhanan nautinto jatkuu istunnon jälkeen

Jhana ensinnäkin jättää mielen voimakkaaseen nautinnon ja ilon tilaan, joka jatkuu istunnon ulkopuolella. Jhana ikään kuin aukaisee nautinnon hanan, joka jää sitten joksikin aikaa auki juoksemaan. Nautinto pulppuaa tai virtaa esiin pitkälti itsestään ja tämä vaikutus voi jatkua hissuksiin vaimentuen jopa tunteja riippuen harjoittajan mielenrauhasta ja tietoisuuden kirkkaudesta istunnon jälkeisten aktiviteettien parissa. Tuo nautinto sitten linkittyy myös toisiin asioihin, värittäen maailman ja istuntoa seuraavat aktiviteetit ilolla ja riemulla.

Tämä iloinen mieli gravitoituu luonnostaan arvostamaan nautinnollisia ja kauniita asioita, arvostaen ympäristöään entistä enemmän – jhanan ”jälkilöylyt” lämmittävät kaikkia muita nautintoja ja lainaavat niille osan ihanasta hohkastaan. Tämä muodostaa parhaimmillaan jatkuvaa nautintoa ylläpitävän feedback loopin: ilo voimistaa iloisia asioita, jotka voimistavat itse iloa, joka voimistaa iloisia asioita voimakkaammin, ja niin edelleen. Karkeasti sanottuna ilo on kuin magneetti ilolle. Pienistäkin iloista tulee suuria, rikkaita ja merkityksellisiä jhanan onnen värittämänä.

Jhana ei suinkaan revi muilta elämän iloilta niiden onnellisuutta, vaan päinvastoin lainaa omaansa voimistamaan niitä entisestään. Jhana opettaa harjoittajaa syventämään iloaan.

Jhana opettaa vaivattomuutta

Toinen tapa, jolla jhana tukee nautinnollisuutta, merkityksellisyyttä ja iloa muussa elämässä, liittyy sen välittömään rooliin tehokkaana vaivattomuuden harjoitteena. Kuten yllä jo kuvasin, jhanaan ei ole mahdollista päästä väkivalloin puurtamalla, yrittämällä, pakottamalla – reitti syvään jhanaan käy irti päästämisen ja antautumisen kautta. Kuten olen aiemmissakin kirjoituksissani korostanut, vaivattomuuden taito on pitkälti vailla vertaa. Sen arvokkuutta ja monipuolisuutta ei voi liikaa korostaa: se on aivan uudenlainen tapa ohjata koko ihmisorganismia, niin mieltä kuin ruumista, ja radikaalisti kevyempi ja miellyttävämpi tapa toimia kuin aktiivisesti puurtaen.

Vaivattomuuden fenomenologiaa – siis sitä, miltä se tuntuu – on vaikea selittää ja varmasti vaikea ymmärtää ilman omakohtaista kokemusta. Sen olennaisena piirteenä on organismin ohjaaminen hyvin kevyiden aikomusten avulla tietoisen liikuttamisen sijaan. Vaivattomuuden tilassa harjoittaja voi vaikkapa muodostaa aikomuksen valmistaa ruokaa, käydä suihkussa tai keskittyä jalkapohjiensa tuntemuksiin, ja vain päästää irti, lopettaa kaikki tekeminen ja tarkkailla kuinka mieli ja ruumis toteuttavat aikomuksen. Kick back and relax. Vaivattomuuden fenomenologiaa leimaa siis voimakas muutos henkilökohtaisen agenssin tunnussa ja itseyden kokemuksessa. Tulen omistamaan vaivattomuudelle varmasti oman artikkelinsa ennen pitkää, jossa perehdyn syvemmin sitä edesauttaviin seikkoihin ja sen ominaispiirteisiin.

Tälle kyseiselle kirjoitukselle olennaista on kuitenkin vaivattoman toiminnan soveltaminen kaikkeen meditaation ulkopuoliseen, muun muassa nautintoihin. Vaivattomuuden tila tekee nautinnollisista asioista merkittävästi miellyttävämpiä, kun niihin ei tarvitse takertua, niitä ei tarvitse yrittää väkisin voimistaa tai pakottaa toistumaan, eikä niitä tarvitse häiritä tarpeettomalla ajattelulla ja muulla kognitiviisella sörkkimisellä, kuten ihmisille on usein ominaista tehdä. Harjoittaja voi lisäksi ottaa minkä tahansa ”maallisen” nautinnon, kuten vaikkapa aurinkoisen kevätpäivän kauneuden, vaivattoman huomionsa kohteeksi, ja antaa sen kukkia ja kasvaa täyttämään mielensä ja ruumiinsa estotta. Usein voi olla toki järkevää antaa tilaa myös negatiivisille kokemuksille, elämän suruille ja tuskille, ja antaa näiden puolestaan täyttää mieli ja ruumis viestillään – tällä tavoin vaivattomuus toimii myös erinomaisena työkaluna varjotyöskentelyssä.

Jhanan suhde vaivattomuuteen paljastaa lisäksi miksi jhana ei tiettyjen koulukuntien peloista huolimatta johda käytännössä koskaan riippuvuuteen: jhanaan ei tosiaan pääse tarkertumalla. Riippuvuudelle ja addiktion tyydyttämiselle ominainen kiihtymys, mielen yksikaistaisuus ja piilevän epätoivon alaväreet eivät kerta kaikkiaan ole ominaisia tilaan pääsemiselle. Jhanan pääsymekanistiikka ikään kuin jo sellaisenaan heikentää radikaalisti tai jopa eliminoi sen potentiaalin addiktion kohteena. Lisäksi, kuten tunnettu meditaatio-opettaja Rob Burbea toteaa loistavassa ja kattavassa oppaassaan Seeing That Frees, jhanaan ja samadhin nautintoon yleisemmin on tietysti mahdollista takertua, mutta tätä takertumista esiintyy yleensä vain kun nuo nautinnot ovat harvinaisia. Meditoijan, joka oppii astumaan näihin nautinnon tiloihin säännöllisesti ja luotettavasti, ei ole mitään tarvetta takertua niihin, sillä hän tietää niistä poistuessaan voivansa astua nautintoon jälleen uudelleen aina kun niin tahtoo.

Toisin kuin vaikkapa euforisoivat huumeet, jotka oman kokemukseni mukaan tuppaavat usein käytettyinä monomaanistamaan käyttäjän mielenmaailman huumeiden ympärille ja häivyttämään elämän muut osa-alueet pois, jhana itse asiassa voimistaa muita ilon ja nautinnon lähteitä. Lisäksi se toimii voimakkaana opetuksena omasta tyhjyydestään: jhana, kuten muutkin nautinnot, on lopulta vain mielen itsensä tuotosta.

Jhana auttaa irti riippuvuuksista

Palataan kirjoituksen alkuun ja Ajahn Brahmavamson ylistykseen jhanasta maallisten nautintojen kukistajana. Mitä viisas munkki tällä mahtaa tarkoittaa? Itse olen tulkinnut hänen tarkoittavan sanoillaan enemmänkin sitä, kuinka jhana-tilojen nautinto ja etenkin oivallus tuon nautinnon ja onnen sisäsyntyisyydestä paljastaa meille tosiaan jotain äärimmäisen olennaista nautinnon ja kärsimyksen luonteesta: nautinto ja kärsimys ovat itse asiassa aina sisäsyntyisiä, ne ovat tiloja, joihin organismi astuu vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan. Ne ovat aina fabrikoituja, mielen itsensä luomuksia. Näin opettaessaan jhana auttaa harjoittajaa pääsemään irti riippuvuudestaan ulkopuolisista objekteista seuraavaan nautintoon. Hän ymmärtää syvemmin ja syvemmin kuinka nautintoa ei voi löytää ulkoa, vaan mieli itse nauttii. Ilo, merkitys, onnellisuus ja nautinto, kuin myös kärsimys, epäonni, suru ja tuska, ovat kaikki mielen akteja. ”Maalliset” nautinnot eivät ole pahoja tai kärsimyksellisiä sellaisenaan – mutta takertuminen niihin on kärsimystä, ja niiden pitäminen välttämättömänä omalle onnelle on kärsimystä. Riippuvuus ulkoisista olosuhteista on kärsimystä.

Tässä kohtaa mieleeni tuleekin samanlainen viesti aivan toisenlaisesta lähteestä. Katolinen munkki Thomas Merton kuvaa erinomaisessa teoksessaan No Man Is an Island sitä, kuinka kristinuskoa vaivaa usein tietynlainen väärinkäsitys ruumiista ja ruumiillisista, maallisista nautinnoista jotenkin pahoina ja syntisinä. Tästä ei ole kyse, Merton kirjoittaa – kaikki nautinto on hyvää ja peräisin Jumalasta, mutta siihen takertuminen, sen vangiksi jääminen, riippumatta sen lähteestä, on aina syntiä.

Jhanaa ei tule pelätä

Aivan lopuksi viittaan vielä jälleen harjoituksen alkulähteeseen. Kokeiltuaan muutaman vuoden verran rankkaa askeesia pian Buddhaksi tuleva Gautama muisti lapsuudestaan episodin, jossa hän oli spontaanisti puistossa puun alla istuskellessaan vaipunut ensimmäisen jhanan nautintoon. Nuoruutensa ylellisyyden ja varhaisen etsintänsä askeesin muodostamien ääripäiden valossa hän pohti, voisiko tässä lapsuuden muistikuvassa piillä lopultakin avain heräämiseen. Hän oivalsi, että kyllä: jhana voisi olla oikea tie.

”Ja niin ajattelin: Miksi pelkään tätä nautintoa? Sillä ei ole mitään tekemistä maallisten nautintojen ja kannattamattomien asioiden kanssa.
Ja niin ajattelin: En pelkää tätä nautintoa. Sillä ei ole mitään tekemistä maallisten nautintojen ja kannattamattomien asioiden kanssa.”

Buddha, Majjhima Nikaya 36: Pidempi keskustelu Saccakan kanssa

Vaikka saattaisimme vierastaa Paali-kaanonin varoituksia maallisista nautinnoista, voimme ainakin olla verrattain yksimielisiä siitä, että ainakaan Kaanonin Buddha ei näe jhanaa vaarallisena eikä tarpeettomana, vaan harjoitusta edistävänä, oivallusta ja viisautta kasvattavana, sekä riippuvuuksista irti auttavana, arvokkaana tekniikkana. Oma kokemukseni vastaa tätä kuvausta.

Jaa muualla:

Jätä kommentti