Aivan kuin kulkuri, joka kulkee yksin erämaassa, löytäisi muinaisen polun, muinaisen kulkutien, jota ammoiset kansat ovat kulkeneet…
Saṃyutta Nikāya 12.65: Nagara Sutta
Buddhadharman mestarimetaforana, eli vallitsevimpana, laaja-alaisimpana vertauksena, on aivan alusta alkaen ollut polku tai tie – Buddhan tie on ’jalo tie’, ariyamagga, tai ’kahdeksanosainen polku’, aṭṭhangika-magga. Kommentaariperinteen klassikot Visuddhimagga ja Vimuttimagga ovat puolestaan käännettyinä ’puhdistumisen tie’ ja ’vapautumisen tie’. Metafora on siis perinteessä tuttu ja vakiintunut.
Aloin eräänä päivänä saunassa mietiskelemään tätä polku-metaforaa, ja sitä, millä tavoin sitä voikaan käyttää kuvaamaan buddhalaista kehitystä. Oivalsin, että metafora on oikeastaan yllättävänkin joustava ja kattava, ja päädyin kehittelemään siitä hieman yksityiskohtaisemman ja tasoihin jaetun mallin buddhalaisen polun kulkemisen ja sille omistautumisen eri vaiheista. Kirjoitan tässä nyt vertauksen osa osalta, ja kunkin narratiivisen/vertauksellisen kuvauksen jälkeen avaan ajatuksiani siitä, mitä harjoituksen osaa vaihe vastaa reaalimaailmassa.
Jatkan vertausta sinne asti kuin kykenen oman harjoitukseni ja läheisteni perusteella. Olin kirjoittamassa vertaukselle jo kuudetta osaa, kunnes jouduin myöntämään, etten ole vielä itse aivan niin pitkällä – jatko olisi ollut turhan spekulatiivista, vaikka olisinkin kyennyt arvailun ja oman harjoitukseni kehityssuuntien perusteella kirjoittamaan jo jonkin sortin vedoksen. Ken haluaa jatkaa tarinaa, saa niin minun puolestani tehdä.
Samoin tämä tarina kartoittaa polun kulun eri vaiheita siten niin kuin olen ne itse omassa harjoituksessani kohdannut, ja mitä olen muiden harjoittajien kehityksessä nähnyt ja heiltä kuullut. Kaikkien kokemukset eivät varmasti mahdu tähän malliin. Toivon tarinan kuitenkin avaavan lukijalle polku-metaforan joustavuutta ja soveltavuutta, jättäen hänelle joitakin mielikuvia oman kehityksensä tarkempaan hahmottamiseen.
1. Kulkuri löytää tienhaaran
Vertaus
Kulkuri kulkee maantietä pitkin tietämättä lopullista päämääräänsä. Hänen reitillään on useita kaupunkeja, kyliä ja erilaisia nähtävyyksiä, joilla kulkuri viettää yönsä, usein ajatellen, että tänne hän olikin tulossa, tänne hän aikoo jäädä – mutta aamulla todeten, ettei tämä kuitenkaan ollut hänen lopullinen etappinsa, ei, hänen tulee jatkaa matkaansa. Kulkuri kulkee polkuaan uskoen löytäneensä etsimänsä yhä uudelleen ja uudelleen, mutta jatkaen aina lopulta vaellustaan, ken tietää minne.
Eräänä päivänä kulkuri löytää tienhaaran. Hänen kulkemaltaan maantieltä haarautuu sivupolku, hieman vaikeakulkuisen oloinen, mutta jäljistä päätellen selvästi useasti kuljettu. Tienhaaran kyltti kertoo: ariyamagga, jalo polku. Dharman polku. Kulkuri katsoo hetken sivupolkua, mutta polku näyttää aivan samalta kuin muutkin, melko tylsältä, kapeahkolta, ei kovin kiinnostavalta. Kulkuri jatkaa matkaansa.
Selitys
Harjoittaja on elänyt elämäänsä kulkien omaa tietään sinne tänne, ja elämänsä varrella törmää ensimmäistä kertaa kunnolla dharmaan ja/tai meditaatioon. Henkilökohtaisemman kiinnostuksen ensimmäinen vilahdus, joka kuitenkin hautautuu nopeasti kaiken muun alle, mahdollisesti pitkäksikin aikaa.
2. Kulkuri kokeilee polkua
Vertaus
Seuraavina päivinä, viikkoina, kuukausina ja vuosina kulkuri löytää samalla tavoin viitoitettuja, samanlaisia polkuja yhä uudelleen ja uudelleen. Hän saattaa paikoitellen kulkea maantietä kaupungista ja kylästä toiseen jopa vuosia – mutta toistuvasti matkan varrelle ilmestyy tuo sivuhaara kyltteineen: ariyamagga, jalo polku.
Kulkuri alkaa tulla enemmän ja enemmän uteliaaksi siitä, minne tuo polku johtaakaan. Hän kyselee kaupungeista ja kylistä, onko kukaan muu tietoinen tästä polusta ja siitä, mihin sitä kulkeva mahtaisi päätyä. Jotkut kertovat kulkeneensa polkua jonkin matkaa, mutta tulleensa sieltä takaisin vaihtelevin kokemuksin: toiset kertovat polun jatkuvan aivan tavanomaisena, jopa tylsänä; toiset kertovat polun olevan pelkkä turha umpikuja. Jotkut kuitenkin kertovat kuulleensa satumaisistakin rikkauksista polun päässä. Tien korea nimikin herättää omanlaistaan uteliaisuutta.
Eräänä päivänä jälleen sivuhaaraan törmätessään kulkuri päättää käydä kurkistamassa, miltä polku oikein näyttääkään. Hän kulkee polkua varovasti ympärilleen katsoen jonkin aikaa, muttei näe mitään kovin erikoista tai muusta ympäristöstä poikkeavaa. Oikeastaan jos polulla olisi jokin ominaispiirre, niin se on ehkä vielä erityisen tylsän ja värittömän oloinen! Ei mitään nähtävää, kulkuri toteaa jonkin aikaa kuljettuaan, ja palaa samaa tietä takaisin maantielle jatkaen tärkeää matkaansa edemmäs.
Selitys
Harjoittaja on törmännyt dharmaan yhä uudelleen ja hänen uteliaisuutensa on kasvanut. Hän on todennäköisesti omaksunut jo teoreettisella tasolla näkemyksen meditaatiosta hyödyllisenä ja terveellisenä. Harjoittaja kokeilee lopulta meditaatiota odottaen ehkä suuriakin oivalluksia tai mielenkiintoisia tiloja, mutta päätyy melko nopeasti suhtautumaan siihen aversiivisesti: meditaatio vaikuttaakin lopulta aika tylsältä ja mitäänsanomattomalta, eikä harjoittajalla ole kärsivällisyyttä jatkaa harjoitustaan. Se jää pian sikseen ja unohtuu taas.
3. Kulkurin uteliaisuus kasvaa
Vertaus
Polku jää kuitenkin kummittelemaan kulkurin mieleen, ja hän alkaa panna merkille kuinka usein hän toisilta siitä kuuleekaan. Polku tulee usein hänen mieleensä, ja hän löytää itsensä usein asiaa käsittelevistä keskusteluista. Tienhaara tulee hänelle vastaan samoin kuin aiemminkin.
Lopulta kulkuri päättää katsoa uudemman kerran minne polku johtaa, ja päättää tällä kertaa kulkea sen rohkeasti loppuun asti – sen verta omituisia ja kiinnostavia juttuja siitä kuulee, ja niillä, jotka polkua väittävät kulkeneen, tuntuu olevan jotain sellaista älliä päässä, jota kulkuri on oppinut hissuksiin arvostamaan. Seuraavan kerran tienhaaraan tullessaan kulkuri lähtee päättäväisesti harppomaan polkua pitkin.
Hän kulkee polkua joitakin päiviä, joitakin viikkoja, tauottaen kulkuaan pitkillä lepotauoilla, mutta polku ei muutu merkittävästi mielenkiintoisemmaksi. Joitakin maamerkkejä ja nähtävyyksiä hän kuitenkin löytää, jotka ovat jossain määrin kiehtovia. Hän löytää myös muita tien kulkijoita, joiden kanssa hän vaihtaa pari sanaa. Useimmat kannustavat häntä kulkemaan edemmäs, mutta kulkurilla on omat sitkeät epäilyksensä, tiedosti hän niitä tai ei. Toisten kannustamana ja inspiroivia juttuja kuullessaan kulkuri jatkaa kuitenkin matkaansa.
Kuljettuaan polkua jonkin aikaa kulkuri alkaa muistelemaan maantietä yhä kaihoisammin, ja polun sivustalla puiden välistä vilahtaa välillä kauniita ja mielenkiintoisia asioita kaukaisuudessa. Kulkuri eksyy yhä useammin polulta sivuun tutkimaan näitä ihanuuksia ja yhä pidemmäksi aikaa, ja eräänä päivänä ajautuu syvälle metsään näiden kiehtovien asioiden perässä. Hän kulkee kauemmas ja kauemmas jalosta polusta, kunnes yhtäkkiä tupsahtaa metiköstä takaisin alkuperäiselle maantielle. Kas! Se oli sellainen seikkailu, kulkuri tuumii, ja jatkaa matkaansa maantietä pitkin, ajatellen ehkä joskus uudestaan kokeilevansa polkua.
Selitys
Ajatus meditaation terveellisyydestä ja kiinnostavuudesta noin periaatteessa on jäänyt harjoittajan mieleen. Hän päättää lopulta kokeilla meditaatiota kunnolla, ja aloittaa joko harjoittamaan sitä suhteellisen intensiivisesti päivittäin tai liki päivittäin, tai osallistuu jollekin meditaatioretriitille tai -kurssille oppiakseen meditoimaan kunnolla. Intensiivijakso, kurssi tai retriitti alkaa kantamaan hedelmää, ja harjoittaja havaitsee joitakin meditaation positiivisia, miellyttäviä vaikutuksia, sekä alkaa arvostamaan jossain määrin dharmaa sen taustateoriana ja -filosofiana.
Harjoittajan motivaatio rakentuu kuitenkin vielä liki pelkästään sen ulkopuolisille asioille: fantasioille polun kulkemisesta, teoreettiselle kiinnostukselle ja toisten kertomuksille, ja vaikka nämä ovat tärkeitä motivaation lähteitä, eivät ne yksin kykene kannattelemaan harjoitusta loputtomiin. Intensiivijakso päättyy siis melko huomaamatta tai ohimennen ennen pitkää, ja tavallinen arki alkaa vaivihkaa syömään viimeisetkin harjoituksen rippeet. Lopulta ollaan taas nollapisteessä, tai korkeintaankin nimellisessä harjoituksessa, jota ylläpidetään kiireisissä ja levottomissa merkeissä vain lyhyitä aikoja kerrallaan.
4. Kulkuri omistautuu polulle
Vertaus
Seuraavien kuukausien tai vuosien ajan kulkuri jatkaa kulkemistaan maantietä pitkin, kaupungista ja kylästä toiseen, ja ajautuessaan sivuhaaraa koskeviin keskusteluihin jakaa omat kokemuksensa sen kulkemisesta. Ihan jänniä asioita siellä oli, maamerkkejä ja muita pieniä luonnon ihmeitä. Kenties se olisi toisen yrityksen väärti.
Jaettuaan tarinoita polusta toisten kulkijoiden kanssa ja pohdiskeltuaan asiaa runsaan tovin kulkuri päättää kokeilla polun kulkemista uudestaan. Tällä kertaa hän on tarkkana eikä harhaudu tieltä pois! Tällä kertaa hän kulkee polun loppuun asti, tai ainakin niin pitkälle, että tietää oikeasti millaisesta polusta onkaan kyse.
Tullessaan seuraavan kerran tienhaaraan kulkuri hengähtää hetken ja lähtee sitten jälleen tomerasti kokeilemaan jalon polun kulkemista. Tällä kertaa hän harppoo menemään vieläkin suuremmin askelein kuin viime kerralla. Kovin pitkään hän ei kuitenkaan jaksa edemmäs kulkea, ja melko nopeasti kulkuri levähtää tien reunaan ja miettii muita asioita, tutkii lähiympäristöä ja sieltä löytyviä mielenkiintoisia asioita. Välillä hän harhautuu taas kauemmaksikin polulta kiinnostavien asioiden perässä, ja saattaa vahingossa kulkea pidemmänkin matkaa polun sivua väärään suuntaan ennen polulle palaamista. Maantielle asti hän ei kuitenkaan eksy, ja löytää itsensä harhailujensa päätteeksi aina oikealta polulta, vaikka olisikin ottanut vahingossa muutaman päivämatkan takapakkia.
Näin kulkuaan usein tauottaen ja epätasaisesti lyhyitä matkoja kerrallaan edeten kulkuri kulkee polkua, ja kaikista kommelluksistaan ja hajamielisyydestään huolimatta etenee sillä hitaasti, mutta eteneepä kuitenkin. Pikku hiljaa hän jaksaa kulkea pidempiä aikoja kerrallaan.
Selitys
Harjoittaja omistautuu lopulta säännölliselle meditaatioharjoitukselle, joka ei enää merkittävissä määrin petä alta. Yksittäisten istuntojen kesto alkaa pitenemään pikku hiljaa tai esimerkiksi retriitin avulla äkkinäisemmin sykähdyksin. Istuntojen nautinnollisuus ja mielekkyys kasvaa, eikä harjoittajan motivaatio nojaa enää vain harjoituksen ulkopuolisiin seikkoihin. Istuntojen välissä polku jää kuitenkin vielä voimakkaasti taka-alalle, eikä niin sanottu everyday-harjoitus, tai harjoittaminen arjessa, tunnu vielä ajankohtaiselta tai tärkeältä. Istuntojen välillä mielen yhdentyminen ja dharmiset arvot ottavat paikoitellen runsaastikin takapakkia, mutta säännöllinen istuminen tuottaa kuitenkin tulosta ja harjoittaja alkaa selvästi etenemään harjoituksessaan.
5. Kulkuri etenee polulla tauoillaankin
Vertaus
Polulta alkaa löytyä yhä kiinnostavampia ja kiinnostavampia asioita, joita kulkuri tarkastelee ihmetellen. Aivan hänen jalkojensa juuresta hän löytää jalokiviä, herkullisia ruokia, ihmeellisiä, ystävällisiä eläimiä ja kaikenlaisia aarteita. Kuinka ihmeellinen tämä polku onkaan! Niin arkisena alkanut, niin mielenkiintoisena jatkunut!
Kulkuri alkaa innostua polusta yhä enemmän ja enemmän, ja vaikka hän edelleenkin pitää harppomisestaan usein pitkiäkin taukoja, niiden kesto alkaa pikku hiljaa lyhentyä, ja tauoillaankin kulkuri kulkee usein hissuksiin polun myötäisesti, vaikka hieman siltä erkaantuisikin tarkastelemaan muita asioita. Hän ei enää yhtä usein harhaudu polulta siinä määrin, että ottaisi vahingossa sillä takapakkia. Kulkuri innostuu yhä usein harppomaan polkua eteenpäin suurin askelein, mutta väsyessään ei enää pysähdy yhtä usein kuin ennen, vaan pikemminkin rauhoittaa kulkunsa levollisiksi askeleiksi taukonsa ajaksi. Myös nopeakulkuisen harppomisenkin jaksot pitenevät pitenemistään.
Polun hedelmät alkavat näyttää yhä arvokkaammilta ja arvokkaammilta suhteessa polun sivusta löytyviin asioihin. Kulkuri arvostaa toki yhä niitäkin, ja poimii niitä mielellään käteensä tarkastelua varten rauhallisempaa tahtia kulkiessaan.
Selitys
Harjoittaja alkaa saamaan harjoituksestaan yhä selkeämpää ja selkeämpää hyötyä, ja löytää siitä yhä voimakkaampia nautinnollisia aspekteja. Harjoitus ei ole enää velvollisuus, vaan siitä tulee todella merkittävä nautinnollisten kokemusten ja mielenkiintoisten oivallusten lähde. Harjoitusta ei tarvitse tehdä enää koskaan tai juuri koskaan väkisin, ja harjoittajan motivaatio sen jatkamiseen on liki täysin harjoituksen itsensä ja sen yksilökohtaisten hedelmien kannattelema.
Samalla harjoittaja alkaa levittämään meditaation ja dharmisen harjoituksen periaatteita yhä enemmän myös muuhun elämäänsä. Istuntojensa välissä hän ei enää anna harjoituksen tippua täysin pois odottamaan seuraavaa istuntoa, vaan pyrkii erinäisin arkiharjoituksin ylläpitämään tietoisuutensa kirkkautta kaikkina valveillaolon hetkinään. Välillä harjoitus toki jää taustalle tai unohtuu kokonaan, mutta ennemmin tai myöhemmin tämän huomatessaan harjoittaja palaa taas harjoitukseen.
Jatko on tuntematon
Olettaisin harjoituksen syvenevän tästä edemmäs siten, että harjoitusperiodit ensinnäkin pidentyvät entisestään, ja arkiharjoituksesta tulee yhä aukottomampaa. Kenties kulkuri ei jonkin ajan jälkeen ota taukoja enää laisinkaan, vaan kulkee polkuaan katkottomasti, ympärilleen katsomatta, jatkuvasti hölkäten. Toivon mukaan pääsen joskus todentamaan tämän itse ja jatkamaan vertausta ainakin omassa mielessäni sopivalla tavalla. Kokeneempi lukija tietääkin ehkä jo omalla kohdallaan vastauksen.