Eräs buddhalaisen filosofian tunnuspiirteistä on oppi ei-itseydestä (palin kielellä anatta ja sanskriitiksi anatman). Anatta tulee usein vastaan myös kiedottuna laajemmin tyhjyys-opetuksiin, sillä buddhalaisuudessa nähdään, että kokemamme minuus on perimmiltään tyhjä pysyvästä itseydestä.
Vaikka nondualistiset opetukset ovat ehkä tutumpia uudemmista Mahayanalaisista koulukunnista, opetukset ei-itsestä, anattasta, löytyvät aivan varhaisimmista Theravada-buddhalaisista teksteistä. Buddhan ensimmäinen opetuspuhe, Dhammacakkappavatta-sutta, laittaa Dharman pyörän liikkeelle kertomalla neljästä jalosta totuudesta ja kahdeksanosaisesta polusta. Kuitenkin jo ajallisesti toinen opetuspuhe, Anattalakhana-sutta, pureutuu ei-itseyteen. Näin voisikin sanoa, että anatta on aivan keskeinen opetus kaikissa buddhalaisissa koulukunnissa, vaikka eri koulukunnat tekevätkin tietysti erilaisia tulkintoja anatta-filosofian yksityiskohdista ja merkityksistä.
Viiden ilmiöryhmän tyhjyys
Anattalakhana-suttassa Buddha käy dialogia viiden munkin kanssa. Hän osoittaa munkeille logiikan keinoin, ettei itseys voi löytyä viidestä ilmiöryhmästä (skandhasta), joita ovat hahmo, tuntemus, mielle, taipumus ja tajunta. Jokainen näistä ilmiöryhmistä on sellainen, johon helposti samaistumme ja jonka koemme minuudeksemme. Suutrassa Buddha kuitenkin osoittaa kysymyksillään, että jokainen ilmiöryhmä on hallitsematon, pysymätön, levoton ja muutoksenalainen, sekä näinollen altis sairaudelle. Todellinen itse (paliksi atta, sanskriitiksi atman) puolestaan on tuon ajan Intialaisen ajattelun mukaisesti ikuinen ja muuttumaton, ja näinollen sairaus ja hallitsemattomuus eivät sitä voi uhata. Koska yksikään viidestä ilmiöryhmästä ei täytä atmanin määritelmää, itseyttä ei voi niistä löytää. Tämä vertailukohta on tärkeää ymmärtää, sillä minuus määritellään nykyaikana eri yhteyksissä hyvin eri tavoin. Esimerkiksi systeemisen psykologian näkemys ei oleta minkäänlaista pysyvän ja muuttumattoman minuuden olemassaoloa.
Sutta ei kerro suoraan keitä oppilaina esiintyvät viisi munkkia ovat, mutta Buddhan elämäntarinan kautta voisi olettaa näiden olevan juuri ne viisi joogia, joiden kanssa Buddha koetti löytää vapautumista asketismin kautta. Allegorisella tasolla tarinaa tulkiten munkit voisivat myös merkitä juuri noita viittä ilmiöryhmää, joiden Buddha kertoo olevan tyhjiä itseydestä. Joka tapauksessa askeettisten harjoittajien olisi luonnollista ajatella, että ehkä todellinen itseys, atman, voisikin löytyä näistä ilmiöryhmistä ylevöittävän ja jalostavan sisäisen harjoituksen kautta. Tällaiset porsaanreiät kuitenkin suljetaan osoittamalla, ettei itseyttä voi löytää ilmiöryhmistä menneisyydessä, nykyisyydessä tai tulevaisuudessa, riippumatta siitä ovatko nämä sisäisiä tai ulkoisia, alhaisia tai yleviä, tavallisia tai jalostuneita.
Syiden ja olosuhteiden tyhjyyden mietiskely
Anathapindika-sutta esittelee anattaa vielä laajemmin. Suttasta löytyy Theravada-versioita, joissa käydään läpi muun muassa ei-muodon jhanat, joista ei myöskään löydy todellista itseyttä. Tässä artikkelissa kuitenkin käytetään lähteenä Mahasanghika-koulukunnan versiota, joka käy jhanojen sijaan läpi opetukset riippuvuussyntyisyyden 12 linkistä.
Suttassa Buddhan oppilas Sariputra vierailee harjoittajaveljensä Anandan kanssa kuolemaa tekevän Anathapindikan luona. Sariputra kertoo Anathapindikalle kolmesta jalokivestä (Buddha, Dharma ja Sangha) ja siirtyy sitten opastamaan anattan mietiskelyä erilaisten ilmiöiden kautta.
Ensimmäisessä vaiheessa Sariputra opastaa kuuden aistiperustan, aistikohteen ja aistitajunnan mietiskelyä. Buddhalaisessa filosofiassa aisteja on kuusi (näkö, kuulo, haju, maku, tunto ja mieli) ja jokaiseen aistiin liittyy oma tajuntansa. Kun aistitajuntojen lisäksi aistiperusta ja aistikohteet erotetaan omiksi kategorioikseen, käytännössä syntyy yhteensä 18 erilaista mietiskelyn kohdetta. Sariputra neuvoo Anathapindikaa tutkimaan jokaista näistä yksitellen, todeten ettei mikään niistä ole minä, eikä mihinkään niistä tule siksi takertua.
Seuraavaksi Sariputra opastaa samaan tapaan mietiskelyä, jossa käydään läpi kuusi elementtiä (maa, vesi, tuli, ilma, tila, tajunta), sekä Anattalakhana-suttassa käsitellyt viisi ilmiöryhmää (muoto, tuntemukset, mielteet, taipumukset, tajunta). Lopuksi mietiskely ulotetaan vielä kolmeen aikaan: menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus. Mikään näistä ajoista ei ole minä, eivätkä ne näinollen rajoita minää. Tässä kohtaa suutra näyttää lähestyvän atman-filosofiaa – mikä muukaan voisi olla tämä minä, jota aika ei rajoita?
Sariputra jatkaakin opetusta kertomalla, että kaikki olemassaoleva on syntymätöntä ja lakkaamatonta, saapumatonta ja poistumatonta. Sen sijaan kaikki mikä syntyy on syiden ja olosuhteiden seurausta. Edellä luetellut mietiskelyn kohteet (18 aisti-ilmiötä, 6 elementtiä, 5 ilmiöryhmää, 3 aikaa) ovat juuri tällaisia syiden ja olosuhteiden synnyttämiä ilmiöitä. Ne eivät tule mistään eivätkä mene minnekään, vaan ilmentyvät kun syyt ja olosuhteet ovat suotuisat ja häviävät kun syyt ja olosuhteet eivät ole suotuisia. Niillä ei siis ole pysyvää, erillistä olemassaoloa, vaan ne ovat ehdonvaraisia.
Seuraavaksi Sariputra opastaa 12 riippuvuussyntyisyyden linkkiä, jotka kertovat tiivistetysti miten minäharha johtaa kärsimykseen: Tiedostamattomuus ei-itsestä johtaa taipumuksiin, jotka johtavat tajuntaan, joka johtaa mielellisyyteen ja kehoon, jotka johtavat kuuteen aistiperustaan, jotka johtavat aistivaikutelmiin, jotka johtavat tuntemuksiin, jotka johtavat haluamiseen, joka johtaa takertumiseen, joka johtaa joksikintulemiseen, mikä johtaa syntymään ja kuolemaan, josta seuraa tuskaa ja murhetta.
Sariputra toteaa lopuksi kaiken syntyvän olevan syiden ja olosuhteiden seurausta, ilman erillistä itseyttä. Tämän mietiskely on tyhjyyden mietiskelyä, joka on korkeinta ja syvällisintä mietiskelyä.
Anatta ja Atman buddhalaisuudessa ja brahmalaisuudessa
Buddhalainen oppi anattasta voidaan nähdä myös vuoropuheluna brahmalaisten filosofioiden kanssa, jotka tulevat nykyään vastaan etenkin erilaisten joogakoulukuntien kautta. Tämä vuoropuhelu on ollut käynnissä jo vuosituhansia ja vuoropuhelua jatketaan edelleen.
Oppi atmanista eli todellisestä itsestä, joka on syyn ja seurauksen tuolla puolen, on brahmalaisessa filosofiassa keskeinen, vaikkakin eri koulukunnat määrittelevät sen eri tavoin. Tässä käsitellyt buddhalaiset suutrat tuovat oman näkökulmansa asiaan korostamalla, ettei ilmiöistä voida löytää erillistä itseä. Buddhalainen filosofia ottaa tämän harjoituksen lähtökohdaksi: ilmiöiden meditatiivinen tutkiminen johtaa oivallukseen anattasta. Tavallisesti tämä nostetaan buddhalaisen ja brahmalaisen maailmankatsomuksen eroavaisuudeksi – brahmalaiset uskovat ikuiseen itseen, kun taas buddhalaiset uskovat kaiken tyhjyyteen.
Edellä käsiteltyjä varhais-buddhalaisia suutria tarkemmin tutkittaessa näkemykset eivät kuitenkaan ole niin ristiriitaisia kuin aluksi näyttää. Buddha ja Sariputra osoittavat suutrissa ilmiöryhmien olevan tyhjiä itseydestä, vaikka ihminen erehtyykin kuvittelemaan niitä itsekseen. Tässä ei ole ristiriitaa brahmalaisen filosofian kanssa, sillä esimerkiksi Bhagavad Gitassa ilmentynyt todellisuus nähdään kolmen gunan luomana harhana. Molemmat ajatussuunnat ovat siis samaa mieltä ehdonvaraisten ilmiöryhmien tyhjyys-/harhaluonteesta. Koskeeko erimielisyys siis ei-ehdonvaraisen tason olemassaoloa?
Edellä kuvatut suttat osoittavat käsiteltyjen ilmiöiden olevan ehdonvaraisia ja tekevät päätelmän, ettei niistä sen vuoksi voi löytää pysyvää itseyttä. Buddhalaisuus ei kuitenkaan kiistä ei-ehdonvaraisen todellisuuden olemassaoloa, vaan pitää sitä nimenomaan vapautumisen mahdollistajana. Sariputra itseasiassa viittaa juuri ei-ehdonvaraiseen olemassaoloon syntymättömänä ja lakkaamattomana, saapumattomana ja poistumattomana – hyvin samaan tapaan kuten vaikkapa Bhagavad Gitakin tekee. Sekä buddhalaisuus että brahmalaisuus siis tunnustavat ei-ehdonvaraisen tason olemassaolon ja pitävät sitä ehdonvaraisen olemassaolon ikeestä vapautumisen mahdollistajana.
Nähdäkseni suurimmat erimielisyydet, silloin kun niitä ylipäänsä on, kohdistuvat tämän ei-ehdonvaraisen todellisuuden määrittelyyn. Brahmalainen filosofia esittää erilaisia metafyysisiä teorioita atmanin ja brahmanin olemuksesta sekä suhteesta. Koulukunnasta riippuen atman esitetään esimerkiksi yksilöllisenä ikuisena sieluna tai absoluutin ilmentymänä. Varhais-buddhalaiset opetukset taas keskittyvät pragmaattisesti ainoastaan ehdonvaraisen olemassaolon tutkimiseen. Buddha opettaa vain kaksi asiaa: kärsimyksen syntymisen ja kärsimyksen lakkaamisen. Ei-ehdonvaraiseen olemassaoloon liittyvien kysymysten kohdalla hän vaikenee.